maanantai 30. marraskuuta 2015

tuorejuustokonssit

Tuli kokeiltua tälläsiä herkkuja viikonloppuna nami nam.
Kokeilkaa tekin :)
https://www.ideakeittio.fi/reseptit/valkosipuli-tuorejuustoskonssit

Mitä mulle muuta kuuluu. Yritän opetella käyttämään ja lisäilemään kuvia padilta tähän bloggeriin. Ehkä mä vielä onnistun. Mun iho on myös laantunu joten testiin on tulossa iso kasa uusia kivoja kosmetiikka juttuja. Hankin myös kaksi kosmetiikka kalenteria. Niistä päivitykset luukkuineen nyt jouluukksa :)

torstai 26. marraskuuta 2015

kuulumisia +kinuskikakkua

Täytynee pahoitella pitkään kestänyttä hiljaisuutta. Tietokoneeni päätti hajota joten ei paljoa voinut kirjoitella. Tämän väliajan aikaisia kynsia, uusia lakkoja ja muuta höpötystä voi käydä kuikistelemasta Instagrammista nimimerkin tupsuankka takaa..

Täytyy muuten vielä kehua hyvää kinuski kakkua jonka satuin vahingossa bongaamaan ideakeittiön sivuilta. käykääpä kuikistamassa

https://www.ideakeittio.fi/reseptit/kinuskinen-jaateloherkku

tiistai 3. maaliskuuta 2015

naistenpäivä herkkuja

Löysin ideakeittiöstä hyvän artikkelin tänään,jossa oli läjä herkkuideoita naistenpäivään. Päätinkin lähteä tuumasta toimeen ja toheltaa itsekkin. Marjaisaa pannukakkua tuli tehtyä ohjeen mukaan ja hyvää oli. Kannattaa testailla.. Tässä vielä vinkki linkki.

https://www.ideakeittio.fi/artikkelit/vinkit-testit/kymmenen-parasta-jalkiruokaa-naistenpaivaksi#comment-104903

Löytyy myös hyvää tietoa alkuperäisestä naistenpäivästä/siitä miksi sitä edes vietetään. Mutta pääasia tässä omalta kohdaltani oli herkut,joita tulee näkymään myös meidän häissä :) Ainakin Irish cofee kakkua sekä mutakakkua

maanantai 23. helmikuuta 2015

mansikka juustokakku

Löytyi taas väliin ideakeittiöltä aivan täydellinen kakkuohje
Testasinkin ja päätettiin miehen kanssa että tätä tulee myös meidän häihin. Omnomnom. Testatkaahan tekin. Yllätytte kuinka hyvää tää on..


https://www.ideakeittio.fi/reseptit/mansikkajuustokakku

Testissä Oriflame

Sain halloween miitin aikana Oriflamen aluejohtajaltamme Anna-Leena Pieskältä testattavaksi Oriflamen tuotteita joista viimeiset nyt vihdoin otti ja loppui.Nyt on siis näiden viimoisten vuoro..

The one 5-in-1 Wonder lash mascara oli todella hyvä käytössä.Tykäistyin mascaran joustavaan harjaan,joka taipui aina sopivaan suuntaan. Itse väriä tuli harjan mukana ihan soppelisti. Ei liikaa eikä liian vähän. Tämä ei kuitenkaan saanut aikaan ihan super ripsiä, mutta omaan mieleeni lisäsi kivasti pituutta ja paksuutta. Tätä voikin olla että ostan vielä lisää jossain vaiheessa :) Tätä kyllä kannattaa testata! On todella hyvä ja voin suositella muillekkin testiin



Optimals Oxygen boost- kiillonpoistopyyhkeet olivat myös ihan kivoja. Nämä kyllä poistivat kiiltoa ,mutta omalla kohdallani naama ei paljon kiillä suuren kuivuuden takia. Sekin ylimääräinen mitä kuitenkin oli häipyi. Pointsit siitä. Tämä on luultavimmin ihan ykköstuote kesällä matkassa. Tämä passaakin todella hyvin mukaan käsilaukkuun,jossa itsekkin sitä kuljetin. Nämä siis ovat todella pienessä paketissa ja sisältävät kerrasta aina tuon 50 lappua.. Hintaa näillä taitaa olla Oriflamen nettisivuilla 8e


Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä. Suurin rakkauteni Oriflame The One kynsilakka sävyssä Lilac silk. Aivan ihana laventelin sävy. Tätä on tullut käytettyä niin että melkein jo purkin pohja näkyy..Levittyy todella hyvin kahdella kerroksella. Suti on hieman Essiemäinen suhteellisen paksu, jolla on hyvä levittää lakka. Kestääkin suhteellisen hyvin kynsillä tämä lakka. Itselläni 1,5 vko .. Ei voi siis  muuta kuin kehua


Mikäli jokin näistä tuotteita kiinnostaa niin löydät Anna-Leena Pieskän facebook sivut täältä linkin takaa. https://www.facebook.com/annaleenapieskaoriflame?fref=ts
Häneltä voit myös tilata muita tuotteita ja kuulla enempi Oriflamesta. Lisäksi mahdollisuus Oriflame myyntikonsultiksi jos haluaa.. Kiitoksia vielä super paljon Anna-Leenalle että sain testata löytyi muutama todella hyväkin ja mielenkiintoinen tuote :)

Lisää Opin lakkoja laatikoihin. Sekä rakkautta eka sutaisulla


Ensinnäkin olen pahoillani kuvien laadusta. Mun kamerassa on jokin häikkä eikä se toimi ihan niinkuin pitäisi.. Noh kuitenkin..

Outo helmikuu. Lunta ei sada ,pakkanen ei pauku ja kynsilakkoja ei ole tullut uusia :O Mitä se tämmönen on? Noh ainakin lakkahamsteri on ollut asialla koko maaliskuun ja karsea kasa uusia OPI: n lakkoja kotiutui laatikoihini <3Stockmannin lakkahyllyitä ja Pukumiehen alelaareista..

Opi onkin suosikki merkkini. Se kestää omilla kynsilläni sika kauan (2vko jos en vaihda uusiin)Niin kauan jopa, että kyllästyn aina ennen kuin ne edes kuluvat jostain.. Näinpä siis tuli taas osteltua näitä ihanuuksia isot läjät.. Jeij

mulle siis muutti lakka varastoon OPIn Holiday collectio Gwen Stefani sarjasta sekä useampi yksittäinen lakka ja basecoat minikoossa.


Gwen Stefanin Holiday stars lakat sävyillä :
Red fingers & mistletoes
What's your point.settia?
I carol about you
Kiss me-or elf!
Nämä muuttivat siis koossa 3.75 ml .. ihan soppeli koko näille söpöläisille



yksittäisenä lakkana minulle muuttivat 15ml koossa nämä söpöläiset :





Vasemmalta oikealle
Opi: Push and shove duet pack , jossa Push ans shove lakka sekä basecoat
Opi:Big apple red
Opi:Lady in black
Opi: Where did suzis man-go !
Opi: Just cant ccope-acabana
Opi:Java mauve-a
Opi:In the morning


Näiden lisäksi tuli vielä hankittua iki-ihana La paz-itively hot. Joka on täydellinen lakka ensi kesää varten . slurps


unohduksiin jääneet pikkujoulumiitin sponssit

Joo moi. Anteeksi nämä unohtuneet postailut. On ollut niin hulluna kaikkea etten oo mitenkään ehtinyt tehdä kaikkea. Ollut niin hulluna häästressiä ja hommeleita etten oo mihinkää oikee kerenny. Plääh puuh. Mutta nyt siis postausta Oulun pikkujoulu kynsimiitistä ulos!

Eli siis miittailtiin tytyjen kanssa jonkin verran ennen joulua. Paikaksi meille valikoitui Oulun Oskarin kellari mistä normaalisti saa hyvät ruat. Itse en paikalla paljoa ehtinyt syömään sillä oli jo menoa häiden kanssa toiseen suuntaan,mutta paikalla kävin tupisemassa.Yllättäen ehdinkin olla koko ajan mitä muutkin vaikka alunperin toisin luulin. Noh enivei saatiin myös Halloween miitin loput sponssit joista itselläni on yhäkin saamatta vielä yksi..

Tässäpä nämä olisivat...

Cheeky laatta
Kiitoksia
MiNails




My first KBS shimmer<3. And nail polish remorever pads (vanilla) Thank you Harlow &Co.
Eli ensimmäinen KBS shimmer . Lisänä kynsilakanpoistoliinat,ja pieni pussi
ColorClub lakka sävyssä MS. Hautie 
pinkkejä bling bling timantteja 
oransseja kynsikoriste kaloja
höyheniä 
Kaksi kynsitarranauhaa joista toisen sain kaverilta,joka ei omaansa aikonut käyttää.
Kiitos Naiskauneus tästä