maanantai 28. lokakuuta 2013

ensimmäinen postaus uudessa blogissa

Tämä olkoon nytten ensimmäinen kirjoitukseni. En oikein osaa päättää näin alkuun mistä kirjoittaisin,mutta koska olen aiemmin pitänyt edeltävää blogia  osoitteessa : http://ticonblogi.vuodatus.net/ . Niin en kehtaa itsestäni kirjoitellla kovin pitkiä stooreja. Edeltäjästä voi käydä halutessaan ottamassa enempi selvää tai puolestaan kirjoittaa kommentti kenttään kysymyksiä,joihin mieluusti  vastaan tai jos ei uskalla niin sähköposti myös toimii. 

Itsestäni kerron sen verran näin alkuun että olen todella kiinnostunut ihmisistä ja hyvinvoinnista. Niinpä opiskelenkin hyvinvointitekniikan insinööriksi. Jos siis inspiraatio iskee ja kaipaat arvostelua vaikka jumppavaatteille niin mieluusti testaan ja kerron mielipiteeni. Enemmän kiinostusta kuitenkin on muodin ja kosmetiikan pariin ,joten niistä tulette kuulemaan tarkemmin tulevaisuudessa blogistani. Mitä sitten muuta tulevaisuuteen tulee niin edessä häämöttää myös häät vuonna 2015 joten ehkä myös niistä saatatte kuulla jotain. Riippuen toki lukijoista ja mielenkiinnosta aiheita kohtaan..  Intoa on vähän kaiken näköisiin postauksiin siis :)

teidän tico 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti