keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Oriflame The One lakka sävyssä Strawberry

Sain Oulun kynsimiitistä mahdollisuuden päästä testaamaan Oriflamen tuotteita. Ennestään nämä eivät ole itselleni yhtään tuttuja . Näin ollen onkin ilo saada kokeilla näitä tuotteita. Testaamisen meille bloggareille mahdollisti Oulun kynsimiitissä esittelemässä ollut Anna-Leena Pieskä.

Ensimmäinen testituotteeni oli The One kynsilakka sävyssä Strawberry. Käytössä tämä on ollut ihana. Lakka oli alussa melo paksua levittää ja kynnelläkin se jäi hiemana paksuksi kerrokseksi. Omasta mielestäni tämä on kuitenkin todella hyvä asia. Kerroksia ei tarvitse laittaa paljoa. Itse laitoin kaksi kerrosta.Lakan sävy on aivan ihana. Sievän vaaleanpunainen. Jos lakkaa oikein katsoo sopivassa valossa voi siitä huomata myös pienen kimalluksen. Aivan täydellinen yhdistelmä siis. Lakkana tämä kesti hyvin kovaakin käyttöä. Kotiaskareita, pieniä siivous toimenpiteitä yms. Arvosanaksi antaisin asteikolla 1-10 numeron 9.

Plussat ja miinukset

+Hyvä peittävyys
+Paksua,mutta ei jättänyt itsellä sudin jälkiä
+Paksu suti niinkuin monissa OPI:n tai Essien lakoissa
+Kesti kovempaakin rasitusta
-Kimalluksen huomaa vain tietyssä valossa. Olisi kiva jos näkyisi vähän paremmin.
-Voisi olla aavistuksen verran ohuempaa


Oriflamen lakka oli ihana, mutta mielestäni se kaipasi kaverikseen vähän jotain koristetta. Näinpä
testilakkaukseni päälle koristeeksi halusin laittaa vielä Oulun kynsimiitistä saamaani Essien lakkaa sävyllä 293. Yhdessä nämä saivat aikaan täydellisen yhdistelmän :)

Alla kuvat lakkauksesta sekä lakoista. Pahoittelen hieman kärsineen näköitä lakkausta,sillä kynsilakan poistoliinat sattuivat loppumaan kesken lakanpoiston miitin jäljiltä :/




Loput Oriflame tuotteet ajattelin postailla tuote kerrallaan. Näin jokainen pääsee omiin oikeuksiinsa :) Odotan loppujen testailua jo innolla,sillä testiin on menossa mm: vartalovoita sekä suihkugeeli.. Näistä tarkemmin myöhemmin

Jos teitä lukijoita kiinostaa Anna-Leena Pieskän Orilame sivu löytyy myös facebookista
https://www.facebook.com/annaleenapieskaoriflame?fref=ts
Tällä hetkellä siellä on menossa mm: kiva arvonta johon voi osallistua. Lisäksi Anna-Leenalle voi laittaa kysymyksiä Oriflamesta, ostaa tuotteita tai liittyä tuotteiden edustajaksi. Itse en hyödy siitä että klikkailette linkkiä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti